Palaute ja kysymykset:
Ylläpito
Yhteyshenkilö
Maakilpikonna.com Tiimi

Kuva punakorvakilpikonnan ruokintatilanteesta. Isoilla muivisilla grilliottimilla on helppo ruokkia konnaa ilman, että konna vahingossa haukkaa myös ruokkijan sormia. Kaikken yksinkertaisinta olisi ruokkia vesi- ja suokilpikonnia ns. ruokinta-altaassa tai -astiassa, jolloin syömättä jääneet ruokapalat ja mahdolliset ulosteet on helppo kerätä pois. Tällöin akvaarion pinnalle ei myöskään kerry rasvaa, joka on per’isin konnalle annetuista ruoka-aineista.

Elinolosuhteet ja ruokavalio

Vesi- ja suokilpikonnat elävät, sukeltelevat ja uivat joissa, järvissä, merenrannoilla sekä vaeltavat suisto- ja suoalueilla, eivätkä ne kykene nielemään ruokaansa muualla kuin vedessä. Vesi- ja suokilpikonnia ei saa majoittaa pelkästään lattialle eikä niiden ruokinta onnistu muualla kuin vedessä. Vesi- ja suokilpikonnien olisi kuitenkin hyvä päästä välillä jaloittelemaan lattialle vedottomaan tilaa muutamaksi tunniksi jopa päivittäin, jotta ne pysyisivät virkeinä. Jos olet hankkimassa esimerkiksi punakorvakilpikonnan, pitäisi akvaario hankkia ennen kilpikonnan kotiin tuomista. Kilpikonnaa ei saa elättää vesisaavissa tai suuressa ämpärissä, vaan sillä tulee olla runsaasti tilaa sekä mahdollisuus nousta itsenäisesti kuivalle maalle. Vesi- ja suokilpikonnaa voidaan pitää lattialla vedenvaihdon ja akvaarion puhdistamisen ajan, mutta pitkiksi ajoiksi sitä ei tulisi lattialle jättää. Akvaarion korjauksen yhteydessä punakorvakilpikonnaa voi kuitenkin pitää pari päivää väliaikaisesti lattialla, jos konnaa kylvetetään muutamia kertoja vuorokauden aikana.

Punakorvakilpikonnat ovat kotoisin mm. Yhdysvalloista Mississippi -joen suistoalueiden virtaamattomista vesistä, ja sen levinneisyys ulottuu Pohjois-Amerikan Suurten järvien alueelta aina Meksikonlahdelle asti. Aurinkoisina päivinä punakorvakilpikonnia näkee esimerkiksi kivien ja kaatuneiden puiden päällä auringossa lämmittelemässä. Kilpikonnien ruokavalion tulisi koostua akvaario-olosuhteissakin vain siitä mitä ne lajityypillisesti syövät luonnossa. Vesikilpikonnien ruokavalio koostuu monipuolisesta ja laajasta valikoimasta kasveja, hyönteisiä ja erilaisia pikku kaloja. Esimerkiksi mitään maitotuotteita tai viljaperäisiä ruokia (puuro, leipä etc.) niille ei saisi antaa. Niitä ei muutenkaan tulisi totuttaa ihmisen ruokaan ja ruoka-ainekset tulisi antaa aina raakoina lukuunottamatta kalaa.

Raaka kala sisältää sekä kokonaisena että perattuna tiamiinia hajoittavaa tiaminaasi - entsyymiä. Tästä seuraa tiamiinin eli B1 – vitamiinin puutostila. Tämän vuoksi kala kannattaa kiehauttaa kokonaisena ruotoineen sisälmyksineen suolattomassa vedessä viiden minuutin ajan. Näin B1 – vitamiinin puutostilaa ei pääse syntymään. Luonnossa konnat ilmeisesti saavat B1 – vitamiinia luonnostaan muista lähteistä, joita kotioloissa ei voida tarjota. Toinen vaihtoehto keittämisen sijaan on lisätä vesi- ja suokilpikonnien aterioihin B1-vitamiinia. Helpoin vaihtoehto on kuitenkin kokonaisen kalan keittäminen. Ellei kaloja pakasteta ennen konnalle syöttämistä, Suomalaista raakaa järvikalaa saavat vesi- ja suokilpikonnat tulisi madottaa kerran vuodessa, koska ne saavat järvikaloja syömällä mitä todennäköisimmin sisäloisia. Apteekista saa ostaa Alixur Vet nimistä matolääkettä, josta 200mg:sta tabletista annetaan ¼ osa palanen 500g painokiloa kohden. Jos olet epävarma annostuksesta, kannattaa soittaa Johanna Rauliolle ja tarkistaa annostuksen oikea määrä juuri sinun konnasi kohdalla (katso Raulion puhelinnumero ”kilpikonna sairastaa” – maakilpikonna osiosta).

Vesi- ja suokilpikonnien ruokinta

Kuva punakorvakilpikonnasta. Monipuolinen ruokavalio on tärkeää yhtä lailla vesi- ja suokilpikonnille kuin maakilpikonnillekin. Käytettäviä ruoka-aineita tulisi käyttää vaihdellen, jotta konna saa kaiken tarvitsemansa. Jokaiseen suupalaan lisätään matelijoille tarkoitettua vitamiinia, kuten Nutrobal -vitamiinivalmistetta.

Ruokansa vesikilpikonnat syövät vedenrajassa tai vedessä. Kuivalla maalla saamansa suupalan, konna usein kuljettaa veteen syötäväksi. Kuivalla alueella ruokinta ei yleensä onnistu lainkaan. Koska ruokinta tapahtuu yleensä konnien ollessa vedessä, kannattaa se aina mahdollisuuksien mukaan hoitaa erillisessä ruokinta vadissa tai lasten muovisessa kylpyammeessa, jota ei enää käytetä (salmonella vaara) tai joka on ostettu puhtaasti kilpikonnia ajatellen. Näin vältytään veden nopealta sotkeentumiselta ja likaantumiselta. Vettä ruokinta-astiaan laitetaan niin paljon, että konna saa halutessaan päänsä kokonaan veden alle. Koko kilpikonnan on mahduttava ruokinta-astiaan ja tilaa tulee jäädä vielä ylikin, jotta ruokintatilanne olisi mahdollisimman käytännöllinen. Jos vesikilpikonna ei suostu syömään ruokinta-astiassa ruokaansa, tulisi sille järjestää rauhallisemmat olosuhteet ja mahdollinen näkösuoja ruokinta-astian ylle. Varsinkin hieman arat konnat voivat kieltäytyä syömästä, jos ruokinta ympäristö on rauhaton ja jos eläin ei voi syödä ”piilossa”. Rauhaton ruokinta ympäristö stressaa kilpikonnaa ja se voi jo senkin takia kieltäytyä sille tarjotusta ruuasta.

Normaalikuntoinen vesi- tai suokilpikonna syö riittävän määrän ruokaa noin 20 - 30 minuutissa ruokinnan alkamisesta. Aikuisia punakorvakilpikonnia voidaan ruokkia esim. joka toinen päivä, jolloin paastopäiviä tulisi luonnostaan n. 3-4 viikossa. Sopivan kokoinen ruoka-annos voisi olla esimerkiksi 2 kokonaista paloiteltua kalaa - tai yksi kala ja vihannes/kasvispala - aikuista konnaa kohti. Pieniä (alle 1 -vuotiaita) punakorvia kannattaa ruokkia päivittäin, mutta vain kerran päivässä, ettei niiden kasvuvauhti kiihdy liiaksi. Kun poikaset tulevat yli vuoden vanhoiksi, niille voisi toteuttaa samaa joka toinen päivä -ruokintaa, kuin aikuisille suokonnille? Kilpikonnaa voidaan syöttää viitenä – kuutena päivänä viikossa ja pidetään tarpeen mukaan 3 – 5 paastopäivää, jolloin konnaa ei ruokita lainkaan.

Paino

Samoin kuin maakilpikonna myös vesi- ja suokilpikonnat on hyvä punnita kerran viikossa ja merkitä tulokset muistiin. Tarkoitusta varten voi hankkia esim. digitaalisen keittiövaa’an. Samoin kilvenpituus on hyvä mitata samalla, jotta konnan kasvamista voidaan seurata. Toinen vastaava yhtäläisyys on se, että kilpikonnalle ei ole hyväksi kasvattaa painoa liian nopeasti, eikä myöskään laihtua liikaa. Siksi painon ja pituuden tarkkailu on oleellisen tärkeää. Jos vesi- ja suokilpikonnien ravitsemusta ja sen tarkkailemista vertaa maakilpikonnan ravinnon määrän ja monipuolisuuden seurantaan voidaan todeta, että maakilpikonnalle aiheutuu paljon vakavampia seuraamuksia liian nopeasta kasvuvauhdista, vaikka ruoka olisi koostumukseltaan ja monipuolisuudeltaan täysin oikeanlaista. Ruokinnan suhteen vesi- ja suokilpikonna ei kuitenkaan ole niin vaativainen kuin maakilpikonna, mutta väärällä ruokavaliolla senkin kilpi kasvaa epämuodostuneeksi ja muhkuraiseksi. Vesikilpikonnilla varsinkin kalkin puute aiheuttaa kilven epämuodostuneisuutta ja kilven reunojen epänormaalia kääntymistä ylöspäin. Hoitamaton kalsiumvajaus johtaa kilpikonnan kuolemaan. Myös kilpikonnan nokka voi kasvaa peruuttamattomasti vinoon, mikä vaikeuttaa kilpikonnan syömistä koko sen elämän ajan.

Ravinnon monipuolisuus

Kuva punakorvasuokilpikonnasta. Suokilpikonnille tulisi antaa monipuolisesti eri ruoka-aineita pienestä pitäen, jotta siitä ei tulisi nirsoa ruuan suhteen. Aikuinenkin konna voidaan opettaa minupuolisen ruuan syömiseen, jos vain omistaja jaksaa olla kärsivällinen ruokkimisen suhteen.

Vesi- ja suokilpikonnat pitäisi totuttaa alusta alkaen syömään monipuolista ravintoa. Jos saat aikuisen konnan, jolla on tiettyjä ruokia tai vain yhtä kahta eri ruokalajia, joita se suostuu pelkästään syömään, nämä ongelmaruuat tulisi poistaa joksikin aikaa kilpikonnan ravinnosta. Tällaisessa monipuoliseen ruokaan totuttelussa ei pidä hermostua, jos konna kieltäytyy syömästä tarjottuja ruokia, sen kanssa pitää vaan olla tiukkana. Täysikasvuinen ja terve konna saa olla useitakin viikkoja syömättä ilman, että se aiheuttaisi sille vahinkoa. Pienen konnan kanssa on syytä käyttää hellempiä keinoja monipuoliseen ruokaan totuttautuessa, kuten sekoittaa sen lempiherkkuun (esim. katkarapujen sekaan) muita ruokia sellaiseksi seokseksi ettei konna pysty valikoimaan syömisiään. Joka kerralla lempiherkun määrää vähennetään, kunnes se herkku poistetaan ruokavaliosta kokonaan. Kilpikonnalle haitallisten ruokien antaminen, joita se on edellisessä paikassa syönyt, lopetetaan kuin seinään. Omistaja tarvitsee ruokinnan suhteen muutenkin itsekuria, jotta konnan ruokavalion yksipuolisuus ei aiheuttaisi konnalle puutostiloja tai muuta vakavaa sairautta. Vesi- ja suokilpikonnista on syytä ottaa selville millaista ruokavaliota ne noudattavat luonnossa. Siksi lajinimen tietäminen on tärkeää, jotten konnaa ruokita väärin.

Mitä antaa ruuaksi?

Punakorvakilpikonnalle voidaan antaa ruuaksi monipuolisesti erilaisia raakoja perkaamattomia kaloja, mutta myös pakastetut raa’at kalat käyvät. Kala onkin kilpikonnan tärkein ruoka-aine ja niitä ei perata lainkaan ennen kilpikonnalle antamista. Kilpikonna saa syödä kalan sisäelimineen päivineen, isommat kalat kuitenkin paloiteltuna. Jos kilpikonna saa vain putsattuja kalafileitä, iso osa konnan tarvitsemista mineraaleista ja vitamiineista jää saamatta. Jokaisella kerralla ruokapaloihin laitetaan Nutrobalia, joka on kilpikonnille tarkoitettu vitamiini-hivenainevalmiste. Vesi- ja suokilpikonnille on hyvä antaa myös mahdollisimman monipuolisesti katkarapuja (katkarapuja harvoin - ovat herkkuruokaa, mutta hyvin rasvaisia), muita vedeneläviä, hyönteisiä ja erilaisia matoja. 25% nuoren kilpikonnan ravinnosta tulisi olla kasviksia. Täysikasvuisille vesikilpikonnille tulisi antaa sekaravintoa eli kalan, äyriäisten, matojen ja hyönteisten lisäksi myös vihanneksia ja kasviksia. Vähiten kilpikonnan syömä ruoka-aine kannattaa antaa heti ruokinnan alussa, jolloin kilpikonna on nälkäisimmillään. Näin vältytään siltä, että kilpikonna syö ensin herkut ja sitten vasta tarpeellisen perusruuan tai jättää perusruuan jopa kokonaan syömättä.

Kuva ruokaa odottelevasta punakorvakilpikonasta. Vesi- ja suokilpikonnille tarjottavan ruuan kriteerit tulisi noudattaa perussääntönä sitä linjaa, että konnalle tarjotaan sellaista tai sen kaltaista ravintoa, jota ko. laji söisi luonnossakin. Punakorvakilpikonnat syövät luonnossa kaloja, matoja, hyönteisiä sekä kasvien eri osia.

Sopivia kasviksia ovat mm. juuresten varret ja lehdet, kukkalaudalla kasvatettava vesikrassi, myrkyttömät merilevät ja porkkana. Myös aikuiselle vesi- ja suokilpikonnalle tarjotaan vihanneksia kala- ja hyönteisruuan lisäksi. Myös vesi- ja suokilpikonnien suhteen kannattaa antaa vain sellaisia ruoka-aineita joita kilpikonna saa myös luonnossa, ihmisille valmistettujen tuotteiden antaminen ei ole suositeltavaa. Lisäksi olisi hyvä kiinnittää huomiota siihen, että hyönteisten, matojen ja kalan liha on aivan erityyppistä kuin naudan ja sianliha. Mahdollisimman luonnollinen ravinto joessa ja suistoalueilla eläville kilpikonnille on se, mitä ne luonnossa eläessäänkin söisivät. Muita punakorville sopivia Jarmo Perälän suosittamia ruokia ovat tuore perkaamaton kala (mieluiten vähärasvaista kalaa), kokonaisena sisäelimineen ruotoineen kuivattu kala, etanat, kotiloetanat kuorineen (voivat levittää loisia, pakastamalla osa loisista häviää), kastemadot, erilaiset hyönteiset ja niiden toukat, kuivatut ja elävät tubifex –madot (saa eläin kaupasta), äyriäiset (myös kuivatut), ravut, katkaravut, osterit (ilman kuorta), simpukan pehmyt osa, mustekala, vihreät lehtikasvit, vesikasvit, vihannekset, juurekset ja hedelmät.

Vihreiden lehtikasvien suhteen vesi- ja suokilpikonnille käy aivan samat kotimaiset luonnonkasvit ja huonekasvit kuin maakilpikonnillekin (katso Luonnosta kerätyt kasvit  – Maakilpikonna-osiosta ja myrkyttömien kasvien lista Linkit-osiosta). Sianlihaa ei sen rasvaisuuden takia saa antaa vesikilpikonnille ruuaksi lainkaan, eikä suokilpikonna semmoista saisi luonnonoloissakaan. Perälän mukaan punakorvakilpikonnat saattavat iän myötä muuttua vanhemmiten kokonaan kasvissyöjiksi, kun taas pienet punakorvakilpikonnat saattavat suostua syömään vain kalaa, matoja ja hyönteisiä. Kokonainen pakastettu kala olisi siinä mielessä paras perusravinto suokilpikonnille, koska pakastaminen tuhoaa kalanlihassa elävät loiset ja pieneliöt.

Kalojen lisäksi ruokavaliota on kuitenkin välillä hyvä monipuolistaa naudan- tai riistan vähärasvaisella jauhelihalla ja vaikka kissan kalanmakuisilla raksuilla. Näitä ei luonnossa konnan eteen putkahda, mutta akvaario-olosuhteissa on hankala järjestää yhtä monipuolista ravintoa kuin luonnolla on tarjota.

Vitamiinit ja kalkki

Kuvassa vesi- ja suokilpikonnille sopiva matelijoille tarkoitettu vitamiini- ja hivenainevalmiste Nutrobal.

Vesi- ja suokilpikonnat tarvitsevat vitamiini- ja kalkkilisää (jauhettua seepiansuomua tai apteekista saatavaa liitujauhetta). Vitamiinilisäksi käy esim. Nutrobal – vitamiini-hivenainevalmiste, jota tarjotaan jokaisen aterian yhteydessä ja liitujauhoa korkeintaan 1-3 kertaa viikossa. Vesi- ja suokilpikonnille ei saa antaa mitään muita kuin matelijoille suunnattuja vitamiini-hivenainevalmisteita. Jos käytetään muille eläimille/ihmisille suunnattuja vitamiinivalmisteita, myrkytysriskin vaara on suuri, jolloin konna voi menehtyä yliannostukseen. Seepiansuomun (sis. kalkkia) voi laittaa vesikilpikonnille kellumaan akvaarioon, mistä konnat voivat halutessaan käydä sitä järsimässä. Kalkin saannin lisäksi tämä on niille mukavaa viihdykettä.

Pakollinen paasto

Vesi- ja suokilpikonnille pidetään tarpeen mukaan 3 - 5 paastopäivää viikossa, jolloin kilpikonnille ei anneta ruokaa lainkaan. Vesikilpikonnien kohdalla paaston avulla ehkäistään mm. kilpikonnan sisäelinten rasvoittumista. Joka toinen päivä vesikilpikonnia ruokittaessa tuleekin paastopäiviä 3 - 4 kappaletta. Paastopäivänä lämpölamppu sammutetaan kokonaan. Paastopäivää ei tarvitse pitää, jos kilpikonna on todistettavasti ollut oma-aloitteisesti syömättä päivän tai pari kuluneen viikon aikana, muussa tapauksessa paastopäivä on aina aiheellinen, ellei kilpikonna ole sairas.

Palaa sivun alkuun