Palaute ja kysymykset:
Ylläpito
Yhteyshenkilö
Maakilpikonna.com Tiimi

Kuvassa punakorvakilpikonna pihalla auringonottopuuhissa. Punakorvakilpikonna on Suomessa pidettävistä lemmikeistä ehkä kaikkein huonointa kohtelua ja laiminlyöntejä osakseen saanut eläin, sillä se ei osaa vaatia tai ilmaista käytöksellään että sen asiat ovat huonosti. Esim. Oulun seudulta elävä punakorvakilpikonna löytyi talvipakkasilla kompostiin hylättynä,

Kenellä vastuu?

Yksikään kilpikonnalaji ei sovellu lapsen lemmikiksi, sillä sekä maa- että vesikilpikonnien hoito on vaativaa ja aikaa vievää puuhaa. Jos kilpikonna kuitenkin hankitaan alaikäiselle lapselle (alle 18v), vanhempien tulisi kantaa päävastuu sekä lapsesta, että lapselle hankitusta kilpikonnasta. Aikuisten tulisi pitää huoli, että kilpikonnaa ruokitaan monipuolisesti sille luonnostaan sopivalla ruualla ja että kilpikonnan akvaario tulee puhdistetuksi säännöllisesti. Aikuisten olisi myös hyvä valvoa, että heidän kattonsa alla lemmikkejä hoidetaan ja kohdellaan oikein, vaikka perheessä asuva jälkikasvu kasvaisikin täysi-ikäiseksi. Jos lapsi tai nuori ei huolehdi lemmikistään, vastuu kilpikonnan asianmukaisesta hoitamisesta ja ruokkimisesta on aina aikuisella. Kilpikonnaa ei saa jättää heitteille eikä hoidotta. Sairastunut kilpikonna tulee viedä eläinlääkärille.

Poliklinikkakäynti eläinlääkärissä maksaa useimmiten alle 20 euroa, joten siihen on syytä varautua jo kilpikonnaa ostettaessa. Hoidotta jätetystä kilpikonnasta tulisi ilmoittaa viipymättä eläinsuojeluviranomaisille laiminlyöntitapauksena. Kilpikonnaa ei tarvitse käyttää vuosittaisessa terveystarkastuksessa, mutta jos kilpikonna saa sairauteen viittaavia oireita (turvonneet/rähmäiset silmät, paiseita, haavoja, reikiä, naarmuja tms. ihossa, vaaleita laikkuja, kuoppia, halkeama tai pehmeitä kohtia kilvessä, limaa nenässä, valkoista töhnää tai limaista eritettä suussa, uintiasennon muuttuminen tavallisuudesta poikkeavaksi (kallistuminen), pitkä syömättömyys ja väsymys (paitsi pimein talvisaika), löysä uloste/ripuli, vinkuva, niiskuttava tai naksuva hengitys tai jos kilpikonna ei avaa silmiään normaalisti), se tulisi viipymättä viedä eläinlääkäriin.

Vesikilpikonna lemmikkinä

Kuvan punakorvakilpikonna ruokailemassa piha-aitauksessaan. Kilpikonnat ovat taitavia kaivajia, joten verkkoaitaa on syytä olla metrikin maan pinnan alapuolella. Osa konnista kesyyntyy vanhimmiten ja tunnistaa ruokkijansa. Isoksi kasvaessaan punakorvalle tulee ostaa suurempi akvaario ja tehokkaammat ulkosuodattimet, jotta hoitaminen ei kävisi liian työlääksi. Punakorvan kanssa touhutessa tulee muistaa, että se ei ole lattiakonna, eikä pihalla tuntitolkulla pidettävä lemmikki, muutama tunti lattialla oloa tai kesäisin pihalla tarpomista on riittävää. Konnalla tulee pihalla ollessaan olla aina mahdollisuus pulahtaa veteen. Näin konna tekee, kun se kokee ihonsa liian kuivaksi tai kun se pelästyy jotakin.

Kilpikonnan sympaattinen ulkonäkö voi myös pettää, sillä vesikilpikonna on matelija, eikä hoivattava sylilemmikki. Se viettää paljon aikaa nukkuen, uiden, sukellellen, kiipeillen ja lämpölampun alla lämmitellen. Usein käykin niin, että ensin niin suloinen punakorvakilpikonna saa aiemmin niin kilpikonnista innostuneen lapsen kyllästymään uu- teen lemmikkiinsä muutamassa päivässä. Matelijalla on sen oma elämä, eikä se kesyyntyessäänkään luovu täysin itsenäisyydestään. Kilpikonnaa ei saisi nostaa vastoin sen tahtoa vain, siksi että ihmiset tahtovat sitä katsella. Pakolliset hoitoja ruokintatoimenpiteet taas ovat eri asia. Johanna Raulion mukaan punakorvakilpikonnilta ja muilta vesikonnilta ei leikata kynsiä, eikä viilata nokkaa. Kynsiä leikataan ainoastaan joissakin harvoissa tapauksissa, jos kynnen pituus haittaa huomattavasti konnan kävelemistä, muussa tapauksessa niitä ei leikata laisinkaan. Vesi- ja suokilpikonnien nokka kasvaa eri tavalla kuin maakilpikonnien ja siksi nokan viilaaminen ei ole tarpeen.

Konnan käsittely on vaativaa, koska sen jalat ovat hyvin voimakkaat ja niissä on kynnet. Aloittelija voi säikähdyksissään pudottaa kilpikonnan lattialle, kun konna yrittää työntää sormia irti kilven sivuilta jaloissa olevilla kynsillään. Lattialle tippuva konna vaurioituu helposti. Jos sen kilpi halkeaa, edessä on eläinlääkärireissu ja mahdollisesti konnaan lopunikää vaikuttava vaurion kilvessä (varsinkin jos kyseessä vanhempi konna). Näin käy helposti myös silloin, kun aikuinen antaa maakilpikonnan lapsen käteen katsottavaksi. Vesikilpikonna ei myöskään opi temppuja – toisin kuin useimmat lapset luulevat – eikä sitä saa rankaista millään lailla. Kilpikonnan kurittaminen on eläinrääkkäystä, eikä se vaikuta siihen, oppiiko kilpikonna olemaan menemättä jonnekin paikkaan, vaiko ei. Kilpikonnaa voi hyvin verrata käärmeeseen. Jos käärmeelle karjuu ja kohtelee kovakouraisesti ”opettaakseen” sen pysymään poissa makuuhuoneesta tai olemaan kakkimatta matolle, lopputuloksena on vain säikyksi tullut matelija tai sen aggressiivinen puolustautuminen. Kaikki kuritustoimet ja temppujen opettamiset ovat turhia. Paras tapa antaa lasten seurata konnan elämää, on ehdottomasti akvaarion lasin läpi tai silloin kun konna liikuskelee lattialla. Lapsia tulee myös kieltää koputtamasta akvaarion lasiin, ettei konnasta tule säikky ja arka eläin. Rauhaton ympäristö altistaa konnaa stressille ja sitä kautta sairastumisille.

Palaa sivun alkuun