Palaute ja kysymykset:
Ylläpito
Yhteyshenkilö
Maakilpikonna.com Tiimi

Kuvassa nelivarvasuroksen ja naaraan paritteluyritys. Useimmiten naaras ei ole valmis parittelemaan ja se kippaa uroksen pois selästään tai yrittää purra sitä hermostuksissaan. Aktiivinen uros tarvitsee seurakseen 2-3 naarasta, jotta yksikään naaraista ei stressaantuisi uroksen paritteluyrityksistä. Oikean horroksen vietettyään molemmat osapuolet ovat valmiita parittelemaan ja tuloksiakin voi alkaa näkyä.

Sukukypsyys ja parittelu

Maakilpikonna tulee sukukypsäksi yleensä 10 - 15 vuoden ikäisenä. Pienestä maakilpikonnasta on siis hyvin vaikea ja usein täysin mahdoton sanoa, mitä sukupuolta se on. Terraario-oloissa kasvaneet maakilpikonnat tulevat sukukypsiksi muutamaa vuotta luonnossa eläviä lajitovereitaan aikaisemmin, ilmeisesti luonnonoloja runsaammasta ruokinnasta ja nopeammasta kasvuvauhdista johtuen. Luonnon oloissa maakilpikonnat tulevas sukukypsiksi 12 - 15 vuoden ikäisinä. Jonkun verran ennen sukukypsäksi tulemista, konnasta voidaan kuitenkin päätellä sen sukupuoli, sillä varsinaiset sukupuolierot tulevat näkyviin konnan kasvaessa lähelle aikuisen kokoa. Maakilpikonnalajit osiosta kannattaa käydä katsomassa oman maakilpikonnalajinsa uroksen ja naaraan mitat (SCL ja paino), jolloin omasta konnastaan voi päätellä minkä kokoisena konnasta voisi alkaa etsimään merkkejä sen sukupuolesta.

Oikeissa olosuhteissa kasvatetut ja oikein hoidetut maakilpikonnat on mahdollista saada lisääntymään. Puolilevon tai talvihorroksen jälkeen maakilpikonna uros aktivoituu huomattavasti ja koittaa etsiä mahdollista naarasta parittelua varten. Luonnossa maakilpikonnat parittelevat maalis-huhtikuussa. Kosiskeluun kelpaa kupera kivi tai muu pyöreä kilpikonnaa vähänkin muistuttava esine. Uroksen lisääntymiskäyttäytyminen voi olla hyvin aggressiivista. Jos taloudessa on naaraskilpikonna, uros saattaa ahdistella sitä jopa niin innokkaasti, että naaras vahingoittuu fyysisesti. Jos poikasia ei ole tarkoitus hankkia tai jos naaras ahdistuu uroksen kosintayrityksistä liikaa, eri sukupuolet kannattaa erottaa toisistaan eri huoneisiin pidemmäksi aikaa. Mahdolliset haavat tai naarmut kannattaa puhdistaa huolellisesti Betadine -liuoksella (saa apteekeista) ja antaa eläinten toipua haavoistaan rauhassa.

Kuvassa hautomalaatikko. Lämmönlähteinä voidaan käyttää lämpömattoa, joka sijoitetaan uloimman laatikon alle. Lisälämpönä tarvittaessa spottilamppu kannen yläpuolelle. Digitaalisen lämpömittarin anturi laitettu kuivaan vermikuliittiin munien lähelle. Vermikuliitti eli paisutettu kiille on vanhassa irtokarkkilaatikossa, jonka alapuolella kaksi laudan palasta, jottei vermikuliittilaatikon pohja kuumenisi liikaa. Punainen kulho on vesiastia, jonka tarkoitus on nostaa ilmankosteutta hautomiseen sopivammaksi. Vasemmalla reunalla kosteusmittari. Hautomon uloin osa on ilmanvaihdon parantamiseksi reijitetty varastolaatikko ja sen kansi. Hautomisen aikana lämpöä joutuu säätämään ja ilmareikiä joko lisäämään tai teippaamaan umpeen.

Parittelun jälkeen naaras on hyvä erottaa muista yksilöistä, jotta se saa rauhassa valmistautua munimiseen. Juuri ennen munintaa naaraan käytös alkaa muuttua. Naaras liikuskelee levottomasti, kaivelee etu- ja varsinkin takajaloillaan, kiipeilee yliaktiivisesti ja saattaa käyttäytyä agressiivisesti, jopa parittelua matkien. Juuri ennen munimista osa naaraista lopettaa myös syömisen. Jos naaras ei saa munituksi munia parin viikon kuluessa oireiden alkamisesta, se on pikaisesti toimitettava eläinlääkäriin. Maakilpikonnanaaras voi munia toisinaan ihan ilman hedelmöittymistäkin, mutta tällöin munista ei kehity mitään. Kerran hedelmöitetty naaras voi myös säilöä siittiöitä elimistössään vuodenkin ajan ja munia vasta myöhemmin tai useammassa erässä. Naaras munii yleensä 1-2 kuukautta hedelmöityksen jälkeen (useimmiten huhti – toukokuussa) 2 - 20 munaa (lajista riippuen) itse kaivamaansa kuoppaan. Muninnan päätyttyä naaras peittää kuopan maa-aineksella käyttämällä takajalkojaan. Jos ongelmia muninnassa ilmenee, munat voidaan saada ulos oksitosiini nimisen hormonipiikin avulla, mikäli toimitaan ripeästi. Jos naaras ei saa munittua, munat saattavat rikkoontua naaraan sisällä ja aiheuttaa vakavan tulehduksen vatsaonteloon. Lisää munimisvaikeuksista Kilpikonna sairastaa -sivulla. Useimmiten naaras on hyvin tarkka siitä mihin se suostuu munimaan ja kaivamaan pesänsä - ja millaista maa-ainesta tai materiaalia se suosii. Siksi naaraalle olisi hyvä tarjota useita paikkoja pesän kaivamista ja munimista varten. Munimista voi avustaa useiden pesäpaikkojen tarjoamisen lisäksi vaihtelemalla materiaaleja ja laittamalla lämpömaton lämmittämään kaivelulaatikkoa, jotta naaraan olisi miellyttävämpi munia. Naaras voidaan nostaa yöksi tällaiseen hieman lämmitettyyn munintalaatikkoon.

Jos hedelmöittyminen on tapahtunut, munat kannattaa kaivaa varoen pois konnanaaraan peittämästä kuopasta ja hautoa itse valmistetussa hautomossa 70 - 110 vuorokautta 30 - 32 asteen lämpötilassa 60 – 70 % kosteudessa. Alle 30 asteen lämpötilassa haudotuista konnanmunista kuoriutuu ainoastaan urospuolisia maakilpikonnan poikasia ja yli 32 asteen lämpötilassa haudotuista pelkästään naaraspuolisia yksilöitä, sillä maakonnan sukupuoli määrittyy vasta haudontatilanteessa lämpötilan mukaan. Siksi suositus onkin 30 – 32 astetta, jolloin sekä naaraita että uroksia syntyy tasapuolisesti.

Kuva akvaariosysteemillä toteutetusta haudontasysteemistä. Lämmönlähteenä on akvaarion pohjalle sijoitettu akvaarion sauvalämmitin. Pohjalle keraaminen kulho väärin päin, jonka päälle vermikuliittirasia. Vettä on juuri sen verran, että se hipoo vermikuliittirasian pohjaa. Lisälämmönlähteenä pöytävalaisin. akvaarion edessä dogotaalinen lämpö ja kosteusmittari.

Kuoriutuneita poikasia ruokitaan ja hoidetaan ensimmäisiä päiviä lukuun ottamatta hyvin samalla lailla kuin aikuisiakin maakilpikonnia. Tosin niille annetaan paljon pienempiä ruoka-annoksia, kuin täysikasvuiselle maakilpikonnalle. Vesi- ja suokilpikonnien hedelmöitettyjä munia ei suositella haudottavaksi, sillä kodit- tomia vesi- ja suokilpikonnia, kuten punakorvakilpikonnia, on runsaasti kodittomana ja kotia vailla. Maakilpikonnien suhteen tilanne on toinen. Kysyntää riittää, sillä maakilpikonnia on maassamme vähän ja niitä on suhteellisen harvoin myynnissä edes eläinkaupoissa. Erittäin ansiokkaita ohjeita maakilpikonnan lisääntymiseen, ”hautomakoneen” rakentamiseen, munien hautomiseen ja poikasten kasvattamiseen liittyen löytyy ”Linkit” –osiosta Niina Hallikaisen maakilpikonnista kertovilta sivuilta. Näitä ohjeita on käytetty myös pohjana seuraavaa kappaletta kirjoitettaessa.

Hautomalaatikon rakentaminen

Tässä on yksi tapa toteuttaa hautomalaatikko. Lämmönlähteenä tässä “kuivasysteemissä” toimii lämpömatto. Maakilpikonnan munien hautominen poikasiksi onnistuu myös kotioloissa. Jos saat kosteuden pysymään oikeissa lukemissa itse tekemässäsi hautomakoneessa, ilmanvaihdon hoidettua ja lämpötilan pysytettyä suhteellisen tasaisena - ja jos munat ovat hedelmöittyneet (tarvitaan siis uros- konnaa), niin mahdollisuudet maakilpi- konnan poikasten saamiseen ovat to- della hyvät. Hautomakoneen voi hel- posti rakentaa itse. Kun munat on munittu, ne kaivetaan varoen pohjamateriaalista esille ja merkitään yhtä varovaisesti lyijy- kynällä päälle rasti. Munia ei saa kääntää ja niitä täytyy hautoa juuri niin päin kuin ne on maasta löydetty, ettei alkio kuole. Jos munassa on esim. kilpikonnan kynnestä tullut reikä, sen siihen voi laittaa kuivumisen estämiseksi pienen teipinpalan. Se ei ole siis välttämättä menetetty muna. Hautomisesta kestää kuoriutumiseen 70 - 110 päivää ja konnan poikasten täytyy antaa kuoriutua rauhassa itse. Kilpikonnan kuoriutuminen kestää noin vuorokauden. Pienet kotona syntyneet poikaset voi laittaa väliaikaisesti 100 cm pitkään 50 cm leveään ja 30 cm korkeaan terraarioon, jossa on pohjamateriaalina esim. sanomalehteä. Hautomakoneen rakentamisen voit tehdä esim. seuraavasti:

Kuvassa reikien tekoa kanteen vasaran ja suoran naulan avulla.

 - Iso muovinen kannellinen varastolaatikko, johon reikiä kanteen ja laatikon alareunoihin. Reikiä voi tehdä esim. naulalla ja vasaralla, ruuvimeisselillä ja ruuvilla, mutta parhaimman tuloksen saat sähköllä/akulla toimivalla porakoneella.

 - Kosteus- ja lämpömittari, digitaalinen on helpoin. Esimerkiksi Anttilasta löytyy digitaalisia mittareita, joilla voi mitata sekä kosteuden että lämpötilan. 60 – 70 % ihanteellinen kosteus hautomakoneen sisällä ja lämpötila 30 – 32 astetta, jotta sekä uroksia että naaraita tulisi poikueeseen tasaisesti. Lämpö- ja kosteusmittarin anturi tungetaan vermikuliittiin ja näyttöosa laitetaan isoon laatikkoon, jolloin saadaan

Kuva digiteelisesta kosteus ja lämpömittarista. Alla kosteus prosentteina ja yllä lämpötila. Mittarista voi myös jälkikäteen tarkistaa mittausjakson ylimmät ja alimmat lämpötilat.

sekä vermikuliitin että ilman lämpötila ja kosteus. Lämpötilaa (30 - 32 astetta olisi ihanteellisin) voi säädellä pienemmäksi laittamalla sanomalehti- kerroksia isonlaatikon ja lämpömaton väliin ja suuremmaksi esim. laittamalla styroksi levyjä estämään lämmön karkaamista ison laatikon ulkoseinien päälle etc. Kosteutta taas voi vähentää kantta avaamalla ja ilmareikiä joko tukkimalla (teippiä) tai avaamalla jo tukittuja reikiä sekä lisäreikiä tekemällä.

 - Pienempi muovilaatikko, (esim., irtokarkkeja myyvistä kioskeista, videofirma Makuunista tai R-kioskista saa ilmaseksi täällä Oulussa irtokakkien myyntilaatikoita), siihen paksu kerros kuivaa vermikuliittia (paisutettua kiillettä), jota saa eläinkaupoista. Tähän laitetaan munat juuri samoin päin kuin ne löydettiinkin, varoen lyijykynällä merkitty rasti ylöspäin, puolittain haudattuina siihen vermikuliittiin.

- Lämpömatto (matelijoille tarkoitettu iso semmoinen) eläinkaupasta. Tulee isoimman muovilaatikon alle.

- Styrox - levy lattian ja lämpömaton väliin (ei karkaa lämpö).

- Kaksi puu tai styrox - levystä tehtyä "keppiä" jotta saa vähän ilmarakoa se irtokarkkilaatikko. Asetetaan ison laatikon pohjan päälle (sisäpuolelle laatikkoa) ja pienempi laatikko näiden keppien päälle.

Kuvassa uloimman laatikon reijitystä ja konnan munia vaille valmis harrastajan kokoama hautomalaatikko.

 - Juomamuki, täynnä vettä ison laatikon pohjalle ja ison laatikon kansi kiinni. Pitää tosin avata muovilaatikon kantta välillä, että ilma vaihtuu kokonaan.

Hautomon voi rakentaa myös monella muulla tavalla. Lämmönlähteenä voi olla esim. akvaarion sauvalämmitin, jolloin isoon laatikkoon laitetaan vettä puolilleen ja lämmitin upotetaan kokonaan veteen. Ison laatikon tilalla voi tällaisessa ”akvaariohaudonnassa” toki käyttää myös pientä akvaariota. Munat tarvitsevat tässäkin tapauksessa pienemmän kuivalla vermikuliitilla täytetyn muovilaatikon. Pienempi laatikko asetetaan veden pinnan rajaan esim. jonkin korokkeen avulla tai kiinnittämällä se rautalangan avulla akvaarion reunoihin. Pääasia hautomon suunnittelussa on, että ilmanvaihto toimii (reiät), kosteus ja lämpö pysyvät tasaisina ja oikeissa lukemissa. Lisäksi munilla tulee olla pohjamateriaalina eläinkaupasta saatavaa (kuivaa) vermikuliittia.

Palaa sivun alkuun