|
|
|
|
Kuvassa kaksi kreikankilpikonnaa nukkumassa omassa terraariossaan pohjamateriaalin päällä oleviin kiviin nojaten. Kynsien kulumisen kannalta kiipeily tällaisessa osin kivisessä maastossa tekee hyvää konnan kynsille, sillä silloin ne kuluvat luonnollisesti, eivätkä kaipaa leikkaamista. Valokuva ja konnien omistaja Kirsi Koskinen.
|
|
Maakilpikonnan hoito
Yleisestä käsityksestä huolimatta maakilpikonnan hoito lemmikkinä on vaativaa. Maakilpikonna on itse asiassa yksi vaativimmista lemmikiksi myytävistä terraarioeläimistä. Ruokinta, josta oli tarkemmin ”Ruokinta ja ruokavalio” osiossa, ei ole kuitenkaan ainoa haastava alue maakilpikonnan hoidossa. Ruokavalion järjestäminen maakilpikonnalle vaatii suunnittelua, tarkkuutta, itsekuria ja tietoa. Näistä etenkin kaksi jälkimmäistä ovat kaikkein tärkeimmät, sillä liian armollisesti konnanruokintaan suhtautuvat lemmikinomistajat voivat havaita itsekurinpuutteen seurauksena, että rakas lemmikkikonna ei enää kykene kävelemään. Liikapaino kohdistuu konnan jaloille ja kun sitä on riittävästi, maakilpikonna lopettaa liikkumisen kokonaan. Muutaman kurkkupalan, hedelmäviipaleen ja salaatinlehden järjestäminen milloin mitäkin tyyliin on vaarallista konnan terveyden ja kehittymisen kannalta. Vasta ostetulle kilpikonnalle kannattaa hankkia digitaalinen keittiövaaka, jotta painon kehitystä voisi seurata kuukausittain. Samoin ruokintapäiväkirja on hyvä idea. Sen avulla voisi nähdä, minkälainen ruokinta saa aikaan kasvupyrähdyksiä ja minkälainen määrä on pitänyt kilpikonnan kasvun optimissa. Esimerkiksi nelivarvaskilpikonnan poikasen optimaalinen kasvuvauhti on n. 3,3g kuukautta kohden. Paino mitataan kerran viikossa.
Elinympäristö
|
|
|
Kuvassa aikuinen kreikkalainen maakilpikonna piha-aitauksessa.
|
|
Lemmikkieläinkaupoissa kilpikonnat ovat väliaikaisessa hoidossa ja siksi myytävien kilpikonnien terraario on usein hyvin pieni kooltaan kilpikonnan todellisiin vaatimuksiin nähden. Maakilpikonnat ovat vilkkaita vaeltajia, jotka tarvitsevat suuren terraarion, monipuolista ruokaa ja myös mahdollisuuden lattialla liikuskeluun. Kilpikonna tarvitsee siis useita neliömetrejä elintilakseen. Asunto, johon kilpikonna hankitaan, tulisi olla vedoton, muuten kilpikonna sairastuu helposti. Maakilpikonnalle minimisuositus terraarion koosta on 30cm korkuinen terraario, jossa on leveyttä yksi metri ja pituutta 2 metriä. Terraariosta kerrotaan enemmän ”Terraario – konna koti” osiossa. Virheet maakilpikonnan hoidossa aiheuttavat nopeasti korjaamattomia vaurioita. Siksi maakilpikonna soveltuu aika huonosti lasten lemmikiksi, eikä lasta saisi koskaan jättää maakonnan kanssa kahden, sillä konna voi puolustautua puremalla, jos sitä härnätään ja ahdistetaan. Usein käy myös niin, että lapsi, tottumattomana käsittelijänä, vahingoittaa kilpikonnaa pysyvästi - tahallaan tai vahingossa. Konnan ostoa perheeseen voidaan kuitenkin harkita, jos vanhemmat ottavat päävastuun konnan ravitsemuksesta, käsittelystä ja hoidosta. Lasta tulee neuvoa kilpikonnan hoidossa ja opettaa oikeaa suhtautumistapaa matelijaan. Sitä voi silittää kilvestä ja joskus päälaeltakin, mutta jos kilpikonna osoittaa käytöksellään, että se pelkää tai kokee tilanteen muuten ahdistavaksi ja epämiellyttäväksi, sen tulisi antaa olla rauhassa. Matelijalla leikkiminen, kuten liikkumisen estäminen jalkojen tai käsien eteen laittamisella on ehdottomasti huono asia. Lapsi oppii oikeanlaista ohjausta saadessaan varsin nopeasti, kuinka matelijan kanssa on toimittava ja mitä tällaisen lemmikin kanssa saa ja mitä ei saa tehdä.
Sympaattinen ulkomuoto - Matelijan luonne
|
|
|
Kuvassa 4,5 -vuotias kreikankonna nauttimassa orvokin kukasta. Kodin kukkapenkistä on yleensä turvallista ottaa konnalle silloin tällöin tuore kukka herkkupalaksi. Etenkin keltaiset ja punaiset kukat tekevät hyvin kauppansa, sillä konnat pystyvät näkemään värejä. Kukkakaupasta ostettujen leikkokukkien kukkia ei kannata konnalle antaa, niissä on usein suuret määrät torjunta-aineita ja hyönteismyrkkyjä.
|
|
Maakilpikonnan sympaattinen ulkonäkö voi myös pettää, sillä kilpikonna on matelija, eikä hoivattava sylilemmikki. Se viettää paljon aikaa nukkuen, maata kaivellen, kiipeillen ja lämpölampun alla lämmitellen. Usein käykin niin, että ensin niin suloinen kilpikonna saa aiemmin niin kilpikonnista pitävän lapsen kyllästymään uuteen lemmikkiinsä muutamassa päivässä. Matelijalla on sen oma elämä, eikä se kesyyntyessäänkään luovu täysin itsenäisyydestään. Kilpikonnaa ei saisi nostaa vastoin sen tahtoa terraariosta vain, siksi että ihmiset tahtovat sitä katsella. Pakolliset hoitotoimenpiteet taas ovat eri asia. Kilpikonnalta pitää toisinaan leikata liian pitkiksi kasvaneita kynsiä jyrsijöiden tai koiran kynsileikkurilla. Samoin kilpikonnan nokka tarvitsee hiomista, jos se ei kulu luonnostaan kilpikonna touhutessa. Tähän touhuun tarvitaan metallinen kynsiviila. Kilpikonna ei yleensä pidä kummastakaan hoitotoimenpiteestä. Konnan käsittely on vaativaa, koska sen jalat ovat hyvin voimakkaat ja niissä on kynnet. Aloittelija voi säikähdyksissään pudottaa kilpikonnan lattialle, kun konna yrittää työntää sormia irti kilven sivuilta jaloissa olevilla kynsillä. Lattialle tippuva konna vaurioituu helposti. Jos sen kilpi halkeaa, edessä on eläinlääkärireissu ja mahdollisesti konnaan lopunikää vaikuttava vaurion kilvessä (varsinkin jos kyseessä vanhempi konna). Näin käy helposti myös silloin, kun aikuinen antaa maakilpikonnan lapsen käteen katsottavaksi. Maakilpikonna ei myöskään opi temppuja – toisin kuin useimmat lapset luulevat – eikä sitä saa rankaista millään lailla. Kilpikonnan kurittaminen on eläinrääkkäystä, eikä se vaikuta siihen, oppiiko kilpikonna olemaan menemättä jonnekin paikkaan, vaiko ei.
Kilpikonna on matelija ja sen kulkemiset ovat täysin sen omistajan vastuulla, eikä siitä voi syyttää ja rankaista eläintä. Kilpikonnaa voi matelijana hyvin verrata käärmeeseen. Jos käärmeelle karjuu ja kohtelee kovakouraisesti ”opettaakseen” sen pysymään poissa makuuhuoneesta tai olemaan kakkimatta matolle, lopputuloksena on vain säikyksi tullut matelija tai sen aggressiivinen reagoinen ihmisen aggressiiviseen käytökseen. Kaikki kuritustoimet, nipistelemiset ja temppujen opetusyritykset ovat turhia ja vahingoittavat eläintä. Paras tapa antaa lasten seurata konnaa, on terraarion lasin läpi tai kun konna liikuskelee lattialla. Jos haluaa lemmikin, joka oppii istumaan ja olemaan tottelevainen, kilpikonnan ostamista ei tulisi edes harkita. Kilpikonna tarvitsee myös suhteellisen rauhallisen elinympäristön ja terraarion turhaa koputtelua ja kilpikonnan siirtelyä tulisi aina välttää. Pienet lapsetkin voi opettaa siihen, että kilpikonna häiriintyy jatkuvasta akvaarion koputtelusta ja hakkaamisesta ja tästä elinolosuhteiden rauhattomuudesta johtuen eläin stressaantuessaan sairastuu helposti. Kilpikonnan poikaset sairastuvat kaikkein herkimmin. Liikkumattomuus, syömättömyys, silmien tai nenän vuotaminen, aivastelu yms. vaativat usein asiantuntevan matelijoihin erikoistuneen eläinlääkärin hoitoa. Asiantuntevia eläinlääkäreitä ei ole helppo löytää, jolloin pahimmassa tapauksessa konnan tila paremminkin huononee, jos maakilpikonna saa väärää hoitoa. Toistuvat silmätulehdukset voivat tuntua myös kukkarossa. Onneksi Suomesta löytyy eläinlääkäreitä jotka ovat erikoistuneet matelijoihin. Heiltä voi ensin soittaa konsultaatiota ja kysyä miten toimia ja vasta niiden tietojen pohjalta ottaa yhteys omaan eläinlääkäriin.
Kilpi, kalkki, iho ja kylpeminen
|
|
|
Kuvassa kreikkalainen maakilpikonnanpoikanen lattialla. Näin pienen konnan kannattaa antaa olla lattialla vain harvoin ja lyhyitä hetkiä kerrallaan. Paras paikka näin pienelle konnalle on luonnonmukaisesti sisustettu terraario. Kuvan konna katosi omistajaltaan hieman tunniksi ja löytyi kirjakaapin takaa nukkumasta - paikasta jonne sen ei olisi edes pitänyt mahtua.
|
|
Konna kilven terveys ja oikeanlainen kehittyminen on yksi erittäin oleellinen asia maakilpikonnan hoidossa. Maakilpikonna tarvitsee D3-vitamiinia, jotta se voi käyttää hyväkseen saamansa kalkin. Jos se ei saa tätä vitamiinia, kalkin antaminen on turhaa. Tämän takia maakilpikonnan terraarioon laitetaan matelijoille tarkoitettu UVB –loisteputki – isoon terraarioon tulisi laittaa ainakin yksi kokopitkä UVB -loisteputki korkeintaan 30 cm korkeudelle, jotta konnan ihossa syntyisi D3 vitamiinia ultraviolettivalon seurauksena. UV putki antaa valoa pitkään, mutta sen alun perinkin vähäinen UVB -säteily (5%) loppuu yhden vuoden päästä lampun käytön aloittamisesta. Siksi se tulisi ehdottomasti vaihtaa uuteen kerran vuodessa - vanhemmasta loisteputkesta ei ole mitään hyötyä maakilpikonnalle. Tämän lisäksi konnalle annetaan Nutrobal -vitamiinivalmistetta. Vitamiini -valmiste ei yksin riitä, vaan apteekista tulisi hankkia myös liitujauhoa ja lisätä sitä säännöllisesti konnan ruokaan. Näin taataan, monipuolisen ruuan lisäksi, että lemmikki saa kaiken tarvitsemansa. Jos UV -valon käyttö, kalkin (liitujauho) ja vitamiinien antaminen laiminlyödään, kilpikonna saa epämuodostumia ja sen sisäelimet vaurioituvat pysyvästi. UVB –säteiden puute voi johtaa kalkinpuutetta seuraavaan luustonhaurastumiseen ja lopulta mbd –sairauteen, johon konna voi menehtyä. UVB – lampun ja terraarion välissä ei saa olla ns. päällyslasia, joka estää konnaa karkaamasta, koska UV – säteily ei pääse lasin läpi.
Valaistus vaikuttaa mm. maakilpikonnan käyttäytymiseen, aktiivisuuteen, ruokahaluun ja lisääntymiseen. Myös lämpölamppu on erityisen tärkeä maakilpikonnille, koska se auttaa konnan muuten niin hidasta ruuansulatusta, takaa konnan elintoimintojen ja päivärytmin pysymisen luontaisella tasolla ja auttaa vaihtolämpöistä kilpikonnaa pysymään muutenkin terveenä ja aktiivisena. Maksimi valaistusaika on 12 tuntia vuorokaudessa. Kilpeä ei saa rasvata öljyillä eikä minkäänlaisilla muilla voidemaisilla aineilla, sillä maakilpikonnan kilpi on huokoista hengittävää ainesta ja se tukkeutuu em. hoitojen seurauksena. Kilpeä saa pestä (ilman pesuaineita ja ilman saippuaa) ja varoen harjata pehmeällä hammasharjalla jos se on likainen, mutta sitä ei saa pitää kosteana tai rasvata / kiillottaa millään lailla. Maakilpikonnan kilpi on elävää kudosta ja se tuntee herkästi kipua. Kilpeä ei saa siis mitenkään vahingoittaa tai naarmuttaa. Maakilpikonna ei siedä vetoa eikä kylmää ilmaa.
|
|
|
Kuvassa kaksi nelivarvaskilpikonnaa kylpyastioissaan. Kylpyjä varten varatun astian tulee olla niin suuri, että konna mahtuu kääntymään ja ottamaan askelia, vedessä ollessaan. Liian pieni kylpyastia voi saada konnan paniikkiin. Kylvyn tarkoitus on saada konna juomaan ja pitää yllä hyvää hygieniaa, saippuaa kylpyveteen ei saa lisätä!
|
|
Koska kilpikonnan suolen toiminta on hidasta, maakilpikonnaa kylvetetään kerran viikossa (ilman pesuaineita), suolen toiminnan vilkastuttamiseksi, vaikka päätarkoitus onkin se, että konna joisi kylvyssä vettä. Konnan pissa näkyy vedessä useimmiten valoisena mömmönä ja lattialla tuon valkoisen saostuman lisäksi mukana on enemmän tai vähemmän limamaista tai vetistä virtsahappoa. Nisäkkäillä proteiiniaineenvaihdunnan jätteet poistuu ureana, matelijoilla virtsahappona, jonka eritykseen tarvitaan huomattavasti vähemmän nestettä. Läpinäkyvä neste ei siis ole ureaa, vaan virtsahappoa. Kylvyn yhteydessä maakonnat usein juovat vettä, mitä esim. nelivarvaskilpikonnat eivät useinkaan lattialla ja terraariossa tee, vaikka vettä onkin juomakupissa syytä pitää tarjolla. Kylpyvettä saa olla ainoastaan sen verran, että vesiraja yltää ala- ja yläkilven väliseen yhtymäkohtaan saakka. Maakilpikonna ei näet osaa uida ja hukkuu helposti liian syvässä vedessä. Maakilpikonnalle tulee silti tarjota aina mahdollisuus juomiseen eli matala juomalautanen sekä terraarioon että lattialle. Kylvyn jälkeen kilpikonna kuivataan kevyesti froteepyyhkeellä painelemalla, ihoa ei saa hangata. Erityisesti alakilpi pitäisi saada kuivaksi, ettei kosteus tee vaurioita konnan kilvelle. Sekä kilpi että konnan iho uusiutuu, kuten muillakin matelijoilla. Repaleisia ihonriekaleita ja kilvestä irtoavaa kudosta ei saisi repiä irti. Niiden tulisi irrota ajan kanssa itsestään. Kilvessä olevat mahdolliset epätasaisuudet (säröt yms.) olisi hyvä putsata Betadine - puhdistusaineella, bakteerien pesiytymisen välttämiseksi.
Salmonella ja maakilpikonna
Matelijoilla on suolistossaan luonnostaan mm. erilaisia salmonellan muotoja (joista tosin vain harvat ovat sellai- sia että voivat aiheuttaa ihmisille oireita) ja siksi maakil- pikonnan pesuvadit ja muut tavarat tulee pitää erillään muiden lemmikkien, lasten ja aikuisten tavaroista. Kädet tulee pestä saippualla joka kerta, kuten muitakin matelijoita käsiteltäessä. Jos konnan käsittelyn jälkeen syö pesemättömillä käsillä tai jos konttausikäinen pää- see ”maistamaan” suullaan kilpikonnan tavaroita tai ulostetta, lapsi voi saada salmonellan. Jos perheessä on pieniä lapsia, lattiat on hyvä pestä esim. Tolulla ennen kuin lapsen päästää leikkimään siihen huoneeseen, missä kilpikonna on jalotellut. Myöskään eri
|
|
|
Kuvassa nelivarpaat parsakaalin kimpussa. Nokan luonnollinen kuluminen tulee hoidetuksi kuin itsestään karkeita vihanneksia pureskel- lessa.
|
|
kilpikonnalajeja ei saa pitää keskenään, sillä bakteerikantojen sekoittumisesta voi seurata vakavia sairauksia toisen lajin kilpikonnille. Sama pätee eri kilpikonnalajien hoidossa ja terraariossa käytettyjen esineiden ja apuvälineiden suhteen. Jos perheessä on erilajin maakilpikonnia, lattiat tulisi pestä tolulla, ennekuin toisen lajin maakilpikonnia päästetään lattialle jalottelemaan. Salmonellaa ei saa kilpikonnasta millään lääkkeellä tai hoitokuurilla pois, koska salmonella on ja pysyy konnan suoliston luonnollisena bakteerina. Jos maakonnalta haluaa analysoida onko konnalla salmonellaa, tulisi muistaa että usein salmonella on, mutta se ei välttämättä näy juuri sinä päivänä testeissä. Testaaminen ja salmonellahäädöt ovat siis turhia ja ne vain rasittavat kilpikonnan terveyttä. Oikein käsiteltynä salmonella ei tartu ihmiseen. Silti hygieniasta on tärkeä pitää hyvää huolta. Erityisen huolellinen tulisi olla pitkäaikaissairaiden, vanhusten ja pienten lasten suhteen.
Palaa sivun alkuun
|
