|
|

|
|
Kuvassa kreikkalaisen maakilpikonnan ostohetki meneillään Oululaisessa eläinkaupassa. Eläinkaupasta ostettaessa on tärkeää päästä itse tutkimaan konnaa lähempää, jotta voi varmistua ettei konnalla ole sairauksien oireita. Käteen otettaessa konnalla tulisi olla “painon tunnetta” eli kokoonsa nähden konna tuntuu raskaammalle, jos se on terve. Liian kevyttä konnaa ei kannata ostaa lainkaan.
|
|
Maakilpikonnan Hankkiminen
Jos suunnittelet maakilpikonnan ostamista tai osto- ja myyntipalstalta hieman vanhemman maakilpikonnan ostamista, sinun kannattaa tietää miltä terve maakilpikonnan poikanen näyttää. Miksi? Syy on yksinkertainen. Kun marssit eläinkauppaan (tai lähdet katsomaan jonkun kotiin myytävänä olevaa maakilpikonnaa) ja olet valitsemassa omaa kilpikonnaasi muiden maakilpikonnien joukosta, toiveissasi on tietysti saada mahdollisimman virkeä ja terve eläin. Jotta tietäisit, mikä eläin on terve, sinun tulisi ostajana osata kysellä eläinkauppiaalta, mitä ravintoa konna on eläinkaupassa ollessaan saanut - ja sen perusteella päätellä onko konnaa ruokittu oikein. Väärin ruokittuja ei kannata ostaa, sillä vaikka konnat näyttävät päällisin puolin olevan kunnossa, väärän ruuan vaikutus esim. kilven epämuodostumina voi ilmetä viiveellä myöhemmin. Toisekseen kannattaisi kysellä, kuinka pitkään konna on ollut a.) liikkeessä b.) Suomessa. Stressi altistaa eläimen sairauksille. Jos konnasi on ollut hyvin vähän aikaa Suomessa, sillä saattaa olla matkasta aiheutunutta stressiä. Maakilpikonnalle matkustaminen ei ole yleensäkään hyväksi eli kilpikonnaa ei tulisi kuljetella esim. ystävien luona näytillä. Eläinlääkärireissut ovat asia erikseen. Kolmanneksi olisi hyvä kysyä onko konna madotettu, sillä kilpikonna on voinut saada ennen Suomeen tuloaan loisia toisten eläinten välityksellä tai jopa alkuperämaan luonnosta suolistoonsa. Jos konna on madotettu, sitä ei tarvitse madottaa uudelleen, ellei havaitse ulosteessa matoja. Karanteenista kannattaa myös kysellä.
Neljänneksi eräs tärkein kysymys. Onko konnalla Cites – todistusta tai jos konna on syntynyt Suomessa, syntymätodistusta? Jollei kumpaakaan löydy, voi olla että kilpikonna on salakuljetettu maahan. Maakilpikonnaa, jolla ei ole Cites - todistusta ei kannata hankkia lainkaan. Poikkeuksena on yli 10 -vuotiaat kilpikonnat, joilla Cites -todistusta ei ole, koska noin 10v sitten niitä ei vielä myönnetty. Ja viimeiseksi konna terveys. Jos kaikki muut seikat ovat kohdallaan, tulisi konnasta löytää terveeseen kilpikonnaan viittaavat ominaisuudet. Sama pätee vielä enemmän osto- ja myyntipalstoilla myytäviin maakilpikonniin, sillä niillä on saattanut olla monta omistajaa ja osa omistajista on voinut hoitaa konnaansa täysin väärin. Historiansa vuoksi kilpikonnallasi voi olla peruuttamattomia vaurioita, jotka vähentävät sen elinikää. Tätä kaikkea varten tarvitset tietoa ja aiheeseen perehtymistä, että et pettyisi ja jotta osaisit valita oikein. On vaikea malttaa odottaa konnan ostamisessa sitä, että on ehtinyt perehtyä aiheeseen kunnolla ennen konnan kotiintuloa, mutta on hyvä muistaa, että voit tehdä todella paljon virheitä uuden lemmikkisi kanssa, jos et ole perehtynyt riittävästi.
Useimmiten eläinkaupat suosivat varausmaksun maksamista. Varausmaksun suuruus voi olla esim. ¼ osa maakilpikonnan kokonaishinnasta. Varausmaksun kautta saat lisäaikaa tietojen hakemiseen, terraarion hankkimiseen ja sen sisustamiseen konnalle valmiiksi. On ehdottoman tärkeää, että konnan saapuessa kaikki on valmiina. Näin varmistat, että konnasi kokee mahdollisimman vähän ylimääräistä stressiä ja pääsee alusta asti kotiutumaan kunnolla. Luonnossa syntyvän konnan ympäristöhän on jo etukäteen valmis, eikä konnan tarvitse odotella pienessä muovisessa mini-terrassa tai pahvilaatikossa, että sen elinympäristö valmistuisi. Lisää tietoa maakilpikonnan hankintaan liittyvistä seikoista kohdassa ”Cites - todistus ja lisääntyminen”.
Mitä kysyä konnaa myyvältä harrastajalta
Periaatteessa ihan mistä vaan osto-myynti palstoilta/lehdistä voi ostaa maakilpikonnan. Käytännössä kuitenkin parhaita ovat matelija-aiheiset osto/myyntipalstat, koska siellä käy lukemassa ilmoituksia ja jättämässä niitä useimmiten muita konnaharrastajia, jotka ovat hoitaneet konnaansa hyvin ja joutuvat jostakin syystä luopumaan konnasta. Tällöin konna on kilveltään useimmiten terveempi. Kun omistajalle soittaa, kannattaa udella esim. seuraavaa:
- Konnan paino ja esim alakilven pituus. (jos ei jaksa SCL mittaamista selittää)? - Ikä arvio (ei välttämättä CITES-todistuksessakaan oikea, siksi konnan koko ja erityisesti paino ovat tärkeä, niistä näkee suurinpiirtein minkä ikäinen konna voisi olla.)? - Pyydä kuva konnasta digikuva tai käy itse katsomassa. Kovin huonokilpistä ei ehkä kannata ostaa. - Kysy talvilevosta vai onko konna ollut "virkeä" ympärivuotisesti eli ei ole ollut puolittaisessa talvilevossakaan. (eli omistaja ei ole laittanut puolittaiselle eikä horrokseen, mikä on pikkuisen miinusta.) - Kysy onko ollut lämpölamppua, mikä on konnan lempiruoka, mitä muuta se on saanut (vitamiinit)? - Onko sairastellut? - Ja jos maakilpikonna on alle 10v, sillä tulisi olla CITES-todistus, jos on yli 10 vuotta Cites-todistuksia ei ollut silloin vielä käytössä. - Varmistu lajista. Usein jälkikäteen on vaikea kehitellä mitä lajia konna on ja osa konnista jää täysin määrittelemättä. - Aiemmat omistajat (jos niitä on). Mitä he ovat kertoneet konnasta? - Kun menet hakemaan konnaa käy läpi vielä mitä oireita konnalla voi olla, katso sen silmät rähmiikö, tuleeko nenusta nestettä, miten kävelee, kysy onko tänään syönyt etc. - pyydä digitaalisiakuvia, jos konna asuu liian kaukana mennäksesi sitä katsomaan: - - sivulta (niin että kilven profiili näkyy) - - yläpuolelta, siis päältä - - edestä (niin että kilven yliosakin näkyy) - - alakilpi+häntä - Styroxboksi jossa on kaksi lämminvesipulloa on hyvä kuljetuslaatikko näin talvella.
Uusi konna ja karanteeni
|

|
|
Kuva pienen kreikankonnan karanteeniterraarion sisustuksesta. Etenkin Sloveniasta tuodut pikkukonnat kannattaa madottaa heti. Lisätietoja madotukseen osiossa Matoja ja loisia.
|
|
Jos kodissa on ennestään jo yksi tai useampi maakilpikonna (ja konnat keskenään samaa lajia), kannattaa uudelle maakilpikonnalle järjestää 2 - 4 viikon karanteeni. Karanteeni on tärkeä siksi, koska uusi konna voi olla jo sairas, vaikka oireita ei ole vielä näkynyt, sillä ympäristön vaihto altistaa kilpikonnan aina sairastumiselle. Kahden - neljän viikon jälkeen, mikäli mitään oireita ei ole ilmennyt, kilpikonnat voi laittaa hetkeksi samaan tilaan toisiinsa tutustumaan. Maakilpikonnat voidaan totuttaa toisiinsa karanteenin jälkeen pitämällä niitä päivittäin toistensa seurassa hetken aikaa, kunnes niiden lopulta annetaan jäädä toistensa seuraan. Jos ilmenee puremis- tai puskemisyrityksiä, kyse on konnien aggressiivisuuden ilmaisemisesta, jolloin konnat on syytä pitää erillään. Jo alussa on syytä varautua siihen, että olivatpa konnien sukupuolet mitä tahansa, ne eivät tule sukukypsinä toimeen keskenään. Tämmöisissä tapauskissa jokaiselle konnalle tulee olla oma minimissään 2m pitkä, 1m leveä ja 30 cm korkea terraario, eikä niitä voi pitää lattiallakaan yhtä aikaa samassa huoneessa. Luonnollisesti erilajin yksilöitä ei saa pitää samassa terraariossa tai yhtä aikaa lattialla, koska toisen lajin käytös ja bakteerikanta koituu usein toisen lajin vahingoittumiseksi tai sairastumiseksi. Rotat, hiiret, koirat ja kissat ja muut lemmikkieläimet voivat yhdellä puraisulla aiheuttaa kilpikonnalle verenvuodon, johon konna menehtyy. Muita lemmikkejä ei siis tulisi pitää missään tapauksessa vapaana. Jos erilaisten lemmikkieläimien antaa olla yhdessä lattialla – tapahtuipa se sitten tarkoituksella tai ei - vahinko ehtii useimmiten tapahtua ennen kuin omistaja ehtii apuun ja kilpikonna menehtyy tai vahingoittuu pysyvästi.
Väärää Tietoa?
Ensimmäinen asia, mikä sinun tulisi tiedostaa maakilpikonnien hoito-ohjeista, on se tosiseikka, että sekä eläinkaupoissa että myös kirjallisuudessa ja netissä on paljon virheellistä konnan ruoka ja hoito tietoutta. Lisäksi eri lajien maakilpikonnia voidaan myydä vääränä lajikkeena ja antaa sen takia virheelliset hoito-ohjeet. Jotkut maakilpikonnat eivät esim. vietä talvihorrosta lainkaan - ja osalla kilpikonnista on muitakin erityisvaatimuksia esim. ruuan ja terraarion suhteen. Jos et osaa tunnistaa maakilpikonnaa esim. nelivarpaaksi tai kreikkalaiseksi maakilpikonnaksi eläinliikkeessä, voit erehdyksessä ostaa aivan jotain muuta, kuin mitä alun perin aioit. Ihan aluksi suosittelen ostamaan maakilpikonnatietouden perusteoksen, joka on kaikenlisäksi halpakin. Sen voi tilata netin kautta hyvin helposti, Linkit sivuilla on tästä lisäohjeet. Tätä kirjaa vasten, sinun olisi viisainta peilata kaikkea muuta saamaasi tietoa. Maakilpikonnat –kirja on tällä hetkellä ainoa suomalainen maakonnista kertova kilpikonnakirja, jossa on taatusti oikeaa tietoa. Myös näiden sivujen tiedot on tarkistettu ja niitä tullaan koko ajan täydentämään. Jos saat tietoa, joka on ristiriidassa Maakilpikonnat kirjan kanssa, se tieto tulisi heti hylätä ja jättää omaan arvoonsa. Väärillä hoito-ohjeilla voit aiheuttaa lemmikillesi vahinkoa. Lisäksi vaurioita voi koitua myös muiden konnan omistajien eläimille, jotka mahdollisesti saavat sinulta samat ohjeet. Kannattaa siis olla kriittinen mistä maakilpikonnan hoito-ohjeensa hankkii ja mitä ohjeita soveltaa omaan lemmikkiinsä. Sinisilmäisesti ei tulisi luottaa myöskään pitkäaikaisiin maakilpikonna-harrastajiin, ellei heidän tietonsa pohjaudu Perälän Jarmon Maakilpikonnat kirjaan, sillä vuodelta ”kivi ja kirves” saadut tiedot voivat olla täysin virheellisiä.
Tietojen kerääminen - kaikkein tärkeintä
|

|
|
Kuvassa nuori kreikkalainen maakilpikonna. Maakilpikonnat ovat luonnossa vaeltajia, siksi niille tulisi tarjota mahdollisimman suuret terraariot ja paljon matalahkoja ja helppoja kiipeilypaikkoja sekä piiloja ja tekoasveja suojautumista varten.
|
|
Maakilpikonna on ihastuttava perheenjäsen haasteellisuudestaan huolimatta. Kilpikonnasta riittääkin hyvin hoidettuna iloa omistajalleen kehdosta hautaan saakka. Kesäisin kilpikonnalle kannattaa rakentaa pihalle isohko aitaus, jossa se saa paljon liikuntaa, auringon valoa ja tuoretta monipuolista ruokaa. Lasten kanssa voi kerätä kilpikonnalle koko kesän erilaisia lehtiä ja kukkia talvea varten. Kilpikonnan kanssa voi käydä kävelemässä pitempiäkin matkoja, jos konna on pirteällä tuulella. On kuitenkin varottava ettei kilpikonna karkaa ja häviä ruohikkoon. Etsimistä kannattaa jatkaa pitkään, sillä kilpikonna ennättää kauas muutamassa minuutissa, vaikka sen vauhti on vain 1 kilometri tunnissa. Otollisissa olosuhteissa maakilpikonna saattaa jopa selvitä Suomen luonnossa jopa yli talven, sillä kilpikonna viettää talviajan talvihorroksessa. Tavallisimmin maakilpikonnaa pidetään puolilevolla, koska talvihorrokseen liittyy aina riskejä.
Jos perheessä tai pihalla on muita lemmikkejä, kilpikonnaa ei kannata pitää vapaana samaan aikaan muiden lemmikkien kanssa. Muista eläimistä on vaaraa maakilpikonnalle. Yksi terävä jyrsijän puraisu voi saada aikaan verenvuodon, johon konna saattaa menehtyä nopeastikin. Jos maakilpikonnan hankinta kiinnostaa, kannattaa aloittaa ensin tilaamalla maakilpikonna kirja ja tutustumalla suomenkielisiin www-sivuihin (katso Linkit), ennen kuin päättää uskaltaako ottaa maakilpikonnaa itselleen lemmikiksi ja onko valmis pitämään kilpikonnasta hyvää huolta, vaikka se vaatisi paljon viitseliäisyyttä ja asiaan perehtymistä. Kun kilpikonnan hankintaa suunnittelee, on myös hyvä miettiä onko valmis ottamaan lemmikin, joka voi elää jopa 100 vuotta. Juuri näiden seikkojen vuoksi maakilpikonnan ostopäätös on iso valinta ja sillä on vaikutusta koko loppuelämääsi. Muutamaksi vuodeksi kilpikonnaa ei kannata lemmikiksi hankkia
Päivittäiset toimet
Poista ulosteet ja likaantunut pohjamateriaali, vaihda vesikuppiin puhdas vesi (pese kuppi ensin huolella), pese ruokakuppi, laita siihen konnalle sopivaa ravintoa yms. Nutrobalilla tai muulla matelijoille tehdyllä vitamiini- ja hivenainevalmisteella höystettynä, tarkista terraarion tila / lattiat (jos konnalla ei ole terraariota), että siellä ei ole mitään mikä olisi konnalle vaaraksi tai esteenä sen kulkemiselle. Tarkista konnan kunto seuraavasti:
- Syökö? - Onko silmät kirkkaat / rähmäiset - Onko hengitys äänetöntä vai naksuuko/ vinkuuko se - Vuotaako nenä? - Onko vatsakilpi puhdas? - Onko kilvessä jotain erikoista? - Onko pissinyt tai kakkinut? - Onko iho kunnossa?
Viikottaiset toimet
|

|
|
Kuva pesutuokiosta. Jos konnan alakilpeen kovettuu esim. ruokaa tai ulostetta, sitä voi liottaa lämpimässä vedessä parinkymmentä minuutta ja sitten harjata hyvin kevyesti ja varoen moska pois, puhdasta, kilpikonnalle ostettua pehmeää hammasharjaa käyttäen. Älä käytä saippuaa tai tahnaa konnan puhdistamiseen, sillä sen kilpi on huokoista hengittävää ainetta ja se tuntee herkästi kipua, toisin kuin luullaan.
|
|
Kaikki viikottaiset toimet tehdään päivittäisten toimien lisäksi kerran viikossa yhtenä päivänä. Kylvetä maakilpikonna noin 30 minuuttia, jotta se saa mahdollisuuden juoda (ei saippuaa yms. veteen, eikä liikaa vettä, vain konnan ylä ja ala kilven rajaan saakka, sillä konna ei osaa uida), kuivaa konnan alakilpi ja päästä lämpölampun alle lämmittelemään. Punnitse maakilpikonnasi ja mittaa sen suora kilven leveys eli SCL. Merkitse paino ja SCL pituus muistiin. Punnitsemisen yhteydessä kannattaa katsoa konnan silmät, nenänreijät, kilven kunto yms. jotta voidaan todeta onko konna täysin terve. Enemmän oireista Kilpikonna sairastaa -osiossa. Vaihda pohjamateriaalia hieman enemmän jos on tarpeen (sanomalehdet vaihdetaan kokonaan vähintään kerran viikossa). Maakilpikonna saa kävellä lattialla useampana päivänä viikon aikana, mutta pientä konnaa tulee pitää lattialla olon aikana koko ajan silmällä, ettei se vääntäydy johonkin ahtaaseen paikkaan omistajan käden ulottumattomiin. Aikuiselle on hyvä terraarion sijaan olla koko ajan lattialla, silti sille tulee järjestää lattialle oma nurkkaus, jossa UVB -valaisin, lämpölamppu, piiloja sekä matala vesi ja ruokakuppi.
Kuukausittaiset toimet
Päivittäisten ja viikottaisten toimien lisäksi kerran kuussa kannattaa vaihtaa koko pohjamateriaali uuteen, varsinkin jos pohjamateriaalia on ohuesti. Isosta terraariosta voi vaihtaa pohjamateriaalin kokonaan (ja pestä samalla myös terraarion pinnat) kerran kahden tai kolmen kuukauden aikana. Tarkista toimiiko laput, onko kaikki kunnossa päällisin puolin.
Ensimmäisen maakilpikonnan tavarat
|

|
|
Kuvassa CITES-todistuksen tunnistuskuva konnan yläkilvestä. Numero kirjoitettu tunnistussyistä liituvärillä konnan kilpeen. Väri lähtee pois jo ensimmäisen pesun aikana pehmeällä hammasharjalla varovasti harjaten (ilman saippuaa, ilman tahnaa).
|
|
Ennen konnan ostamista yksityiseltä omistajalta tai eläinkaupasta kannattaa hankkia tiettyjä tavaroita maakilpikonnan hoitamista ja hyvinvointia ajatellen. Näillä välineillä useimmat tavalliset maakilpikonnan kanssa eteen tulevat tilanteet ja arki ensimmäisen maakonnan kanssa voidaan hoitaa varsin mallikkaasti. Olen pyrkinyt kokoamaan tänne listaa ja kuvia (jotka tulevat tänne myöhemmin) tarvittavista välineistä ja terraarioon tulevista laitteista/piilopaikoista, jotka tulevalla maakilpikonnan omistajalla olisi hyvä olla – ennen konnan hankkimista. Useimmiten eläinkaupasta saa pyytämällä lisäaikaa varusteiden hankkimiseen ja terraarion hankintaan ja valmiiksi sisustamiseen, jotta konna voisi välttyä ylimääräiseltä sairauksille altistavalta stressiltä. Varausmaksun maksamisen jälkeen konna saa olla ”hoidossa” sovitun ajan, jotta terraario saadaan asumiskelpoiseksi. Samalla tulevalla konnan omistajalla on aikaa perehtyä paremmin maakonnan hoitamiseen liittyvään informaatioon netissä, jotta konnan hoitamisessa ei tulisi turhia ja vältettävissä olevia virheitä. Tietojen hankinta kannattaisi tosin aloittaa huomattavasti aikaisemmin - ennen kuin edes päättää aikooko ostaa maakilpikonnan lemmikikseen.
Terraario
- Terraario - itse tehty tai ostettu. Jokaiselle konnalle oma. Pienelle maakilpikonnan poikaselle sopii nukkumapaikaksi ja asuinterraarioksi päältä avoin 1m pitkä * 60cm leveä * 30cm korkea terraario, aikuiselle 1m * 2m * 30cm kokoinen terraario. Terraarion voi tehdä lasista, vesivanerista, pleksilasista sekä edellisten ja reikälevyn eri yhdistelmistä.
- Terraarion alusta (kaappi/jalusta tai pelkkää styroksia terran ja lattian väliin, jos terraario tulee suoraan lattiatasoon.)
- UVB – loisteputket ja loisteputkia varten valmistettu akvaariovalaisin, terraarion päästä päähän.
- Lämpölamppu (esim. 40-60W spottilamppu)
- Kaksi kellokatkaisijaa eli ajastinta sekä UVB -putkille että lämpölampulle!
- Digitaalinen lämpömittari (10 - 20 euroa)
- Kaivelulaatikko terraarioon + kaivelumateriaalia
- Pohjamateriaali ja kiviä
- Piilopaikkoja (kaarnan tai juurakon palasia piilopaikoiksi tai esim. jyrsijöille tarkoitettu pesä, keinotekoinen luola tc.)
- Matala ruokakuppi ja vesiastia, johon konna mahtuu kokonaan.
- Muovikasveja ja muita somisteita
Konnan Hoito
- Jarmo Perälän ”Maakilpikonnat” – kirja (Linkit osiossa ohjeet tilaamiseen)
- Nutrobal –vitamiinivalmiste
- Seepiansuomu terraarioon (eläinkaupasta) ja liitujauhoa (apteekista) 2-3 kertaa viikossa suoraan konnan ruokaan.
- Betadine – pullo (apteekista) vihreä-valkoinen pakkaus ja pumpulia. Mahdollisten kilven säröjen ja haavojen puhdistamiseen.
- Digitaalinen keittiövaaka kasvavan maakonnan viikottaiseen punnitsemiseen. (n. 45 - 55 euroa)
- Kylpyastia (jokaiselle konnalle oma, ei saa käyttää omaan peseytymiseen yms.)
- Oma froteepyyhe maakonnalle, esim. vihreä tai tummanruskea hyviä sävyjä (kylpykertoja varten).
- Hammasharja, konnan kilven varovaiseen puhdistamiseen
- Koirille, kissoille tai jyrsijöille tarkoitetut metalliset kynsisakset.
- Metallinen kynsiviila (nokan viilausta varten)
- Lämpömatto (mahdollista sairastumista varten)
- Kerää mahdollisimman iso määrä myrkyttömien kasvien lehtiä ja kukkia talven varalle, kuivaa uunissa ja purkita lasipurkkeihin.
- Oma kasviviljelmä maakilpikonnan vararavinnoksi (voikukkaa yms. ruukkuun kasvamaan, ituja idätystä varten, osta kiinanruusun taimi ja limoviikuna puun taimi).
- Tarkista kaikki alas vedettävät, vaaralliset ja nieltävät tavarat (sähköjohdot, kolikot, nastat, legot etc. pois lattiatasosta) pois lattioilta (aina kun laitat konnan jaloittelemaan lattialle).
- Rakenna kesäksi pihalle tilava aitaus maakilpikonnan ulkoiluttamista varten.
Palaa sivun alkuun
.
|
|